perjantai 27. joulukuuta 2013

Miten juhlapyhien hävikkipommi puretaan

K-supermarket Lauttasaaren tilapäivitys hävikistä sai eilen ja tänään paljon jakoja. Tilapäivityksessä harmiteltiin sitä, että hävikkiä tulee, mutta myönnetään, että se on välttämätön paha: jos ei ole hävikkiä, ei ole myyntiäkään.
K-supermarket Lauttasaaren hävikki joulun ajalta
En tunne KSM Lauttasaaren tilannetta tarkemmin, niin jouluna kuin muinakaan aikoina. Se ei kuitenkaan ole tarpeellista, sillä kuvasta selviää kaikki tarpeellinen tieto päätelmiin siitä, miksi hävikkiä on syntynyt.

Kuvan tuotteista lyhyin myyntiaika vaikuttaisi olevan kermoilla, vain kahdeksan päivää valmistuksen jälkeen. Kermat tulevat pääsääntöisesti kauppoihin heti seuraavana päivänä pakkaamisen jälkeen. Jos kerma on siis mennyt esimerkiksi 26.12. hävikkiin, se on valmistettu 18.12. ja saapunut kauppaan torstaina 19.12. Kermoja on saapunut kauppaan silloin niin paljon, että niitä ei ole saatu myytyä koko joulun aikana.
Kermojen säilymisaika on 8 päivää
Lean-ajattelun mukaisesti mitään tuotetta ei pitäisi toimittaa, ennen kuin sitä tarvitaan. Ei ole mitään syytä sille, miksi joulun kermat pitäisi ottaa sisään jo viisi päivää etukäteen. Toimituspäiviä on ollut vielä kolme ennen jouluaattoa, joten toimitukset olisi voinut porrastaa usealle päivälle, vaikka olisi ottanutkin varmuusvarastoa. Vaikka joulu on joka vuosi eri viikonpäivinä, joulun ajan kokonaismyynti ei kuitenkaan vaihtele suuresti. Tämän ansiosta tilauksissa voidaan hyödyntää edellisten vuosien kokonaismenekkiä ja jaksottaa niiden saapuminen eri päiville.

Muissa kuvan tuotteissa on pitempi päiväys. Otetaan esimerkkinä kuvassa näkyvät karjalanpaistilihat. Niiden säilyvyys on 12 päivää valmistuksesta ja toimitus on noin 3 päivää valmistuksen jälkeen. Jos tuotteet ovat menneet jouluna vanhaksi, niiden on pitänyt tulla jo hyvissä ajoin joulua edeltävällä tai sitä edeltävällä viikolla. Varta vasten jouluksi tilattujen tuotteiden hävikit eivät realisoidu ennen kuin 1-2 viikkoa joulun jälkeen.

Vaikka hävikki realisoituu silloin, kun tuotteiden viimeinen myyntipäivä koittaa, hävikin syy on siinä hetkessä, kun tilaus tehdään. Jotta hävikkiä voidaan vähentää, täytyy muuttaa tilaustottumuksia ja tilata tuotteita niin, että ne saapuvat vasta silloin, kun niitä tarvitaan, eikä hetkeäkään aiemmin.

Vertailun vuoksi kuva erään K-citymarketin lihajaloste- ja einesosaston hävikistä, mikä kerättiin tänä aamuna päiväyksiltä 24.-26.12. Kaupassa on paitsi opeteltu kolme kuukautta oikeaa tilausrytmiä, myös reagoitiin hyvissä ajoin ennen joulua niin, että vanhenevista tuotteista päästiin ajoissa eroon. Kuvasta puuttuu maitohävikki, noin puoli kärryä, mikä haettiin jouluaattona hyvään tarkoitukseen. Myös leipähävikki on jo mennyt.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti